Pianosta tietoa♥

Piano:


Piano on soitin, jossa ääni syntyy huopapäällysteisten vasaroiden lyödessä soittimen sisälle jännitettyjä metallikieliä. Kielten värähtely siirtyy puiseen kaikupohjaan, joka vahvistaa ja värittää ääntä sekä muuttaa värähtelyn ilman liikkeeksi, joka aistitaan äänenä. Vasaroiden liikettä hallitaan koskettimistolta.
Näkökulman mukaan pianoa voidaan pitää kielisoittimena, kosketinsoittimena tai jopa lyömäsoittimena. Sachs-Hornbostel -soitinluokituksen mukaan piano on kordofoni eli kielisoitin, tarkemmin sanottuna laatikkositra (Kastenzither 314.122), jossa on koskettimisto.
Pianolla on tärkeä asema länsimaisessa, erityisesti klassisessa musiikissa soolo- ja säestyssoittimena, kamarimusiikissa sekä suosittuna työkaluna säveltämisessä, musiikkiesitysten harjoittamisessa ja musiikin opiskelussa. Piano on yleinen kotisoitin.


Pianon kehitys sai alkunsa dulcimer-tyyppisistä soittimista, joihin keskiajalta lähtien yritettiin lukuisia kertoja liittää koskettimisto ja koneisto. Tämän kehityksen tuloksena eriytyivät ensin klavikordi ja cembalo. Modernin pianon kehittäjänä ja jopa keksijänä pidetään italialaista Bartolomeo Cristoforia (1655–1731). Kolme hänen 1720-luvulla rakentamaansa soitinta on säilynyt, ja niiden koneiston toimintaperiaate on sama kuin modernissa konserttiflyygelissä. Cristofori kutsui rakentamiaan soittimia nimellä clavicembalo [tai gravicembalo] col piano e forte eli sananmukaisesti cembalo, jolla voi soittaa hiljaa (ital. piano) ja voimakkaasti (ital. forte) (cembalolla, toisin kuin pianolla, äänenvoimakkuus ei vaihtele sen mukaan, kuinka suurella voimalla koskettimia painetaan). Tämäntyyppisiä soittimia ryhdyttiin pian kutsumaan nimillä fortepiano, josta on tullut suomenkielinen nimitys piano. Pianon rakenne on Christoforin jälkeen merkittävästi kehittynyt. Tärkeitä merkkipaaluja ovat mm. valuraudasta valmistettu tukikehikko, jolloin soittimen kokoa ja kielten jännitystä voitiin huomattavasti lisätä, huovan käyttöönotto nahan sijaan vasaroiden päällysteenä sekä koneiston monet kehitysvaiheet. Kehityksen tuloksena pianon ääni on voimistunut ja tullut kantavammaksi.
Modernin mekaanisen, akustisen pianon tekninen rakenne on peräisin 1900-luvun alusta. Sen jälkeen kehitys on ollut vähäistä. Kosteusvaihteluihin reagoivan puun korvaaminen muovilla erityisesti edullisimman hintaluokan pianojen koneistossa, mikä on samalla alentanut valmistuskustannuksia, on viime aikojen muutoksista ehkä merkittävin.
Kokonaan uusille urille pianon kehitys lähti elektroniikkaan perustuvien syntetisaattorin ja digitaalipianon kehityksen myötä. Niiden ääni tuotetaan sähköisesti.

 Nykyisin valmistetaan ja käytetään kahden tyyppisiä pianoja: pystypianoja ja flyygeleitä.


Pystypiano, jota kutsutaan vain nimellä piano, jos sekaannuksen vaaraa ei ole, on yleinen koti- ja koulusoitin. Rakenne on kompakti ja tilantarve vähäinen. Pystypiano on yleensä hinnaltaan halvempi kuin flyygeli.
Kielet ovat pystysuorassa ja koneisto on soittajasta katsoen kielten edessä. Kaikupohja on vastaavasti kielten takana. Vasarat liikkuvat likimain vaakasuorassa ja palautuvat lepoasentoonsa koneiston jousien voimasta.
Pianon koon mitta on sen korkeus; tällä hetkellä valmistettavien mallien korkeus on yleensä 109–132 cm. Yleensä katsotaan pianon korkeuden kasvaessa saavutettavan etuja äänen laadussa ja kantavuudessa. Suomessa ei ole tapana kutsua pystypianoja niiden korkeuden mukaan eri nimillä, toisin kuin anglo-amerikkalaisessa maailmassa.


Flyygelin nimitys tulee soittimen muodosta, joka muistuttaa siipeä (saks. der Flügel 'siipi').
Flyygelin kielet ovat vaakatasossa, kaikupohja on niiden alla ja vasarat lyövät kieliin altapäin. Vasarat palautuvat lepoasentoon painovoiman vaikutuksesta, eli säädettäviä ja kuoleutuvia jousia ei ole. Flyygelin koneistossa on ominaisuus, joka mahdollistaa saman sävelen nopean toistamisen eli repetition. Flyygelin kielet ovat yleensä pidemmät kuin pystypianon kielet ja kaikupohja on suurempi.
Konserttisoittimena käytetään yksinomaan flyygeliä. Flyygeli on myös ammattilaisen ja vaativan harrastajan soitin. Flyygeli on kuitenkin tilaa vievä ja usein hyvin kallis. Pienimmät flyygelit ovat noin 150 cm pitkiä. Konserttiflyygelinä yleisen Steinway & Sonsin D-mallin pituus on 274 cm ja paino 480 kg. Tämän kokoista flyygeliä kutsutaan täysmittaiseksi.

Ja noita linkkejä voi klikata koska teksti on wikipediasta :)